13 toukokuuta 2010

Ei toiminut hyvät suunnitelmat

Ja miten voisikaan, jos tuomari täti tulee nenän eteen heiluttelemaan lappujaan. Tjaah, ehkä mulla oli "asenneongelma", mutta tällä kertaa ihan reiluudesta koiraa kohtaan. Se kun ei kestä olla viritettynä jousena tekemättömänä monen minuutin jaarittelun ajan. Eihän ne herran jumala arvokisoissakaan jaarittele, nostaa vain numerot esiin. Ruotsalaisetkin osaa asian paremmin, siellä kun on kirjallisesti merkitty virheet.

Istuminen: Joku jännitti, mutta istui sitten kuitenkin hyvin. Sai täydet, vaikka korvat liikkuivat,että melkein kun olisi pitänyt ääntä. Höpöhöpö.
Idari: Kuuma peruna. Kahden tunnin odottelu purkautui riemuhyppyinä ja istuminen jäi sitten tekemättä. Maahanmenon kohdalla rauhoittui taisin kyllä sille sanoa,että ihan rauhassa vaan matkalla. :)
Ruutu: Mokailin pysäytyksessä, mutta Tape varasti liikkurin käskystä. Ei olla treenattu tätä hetkeen ja ollaan muutenkin keskitytty vain syvälle menoon. Seliseli.

Toinen osio:
Koira ihan inan rauhallisempi. Seuruu varmaa, puhdasta ja tahvoa. Mii tyks ja tuomari myös.
Luoksetulo läpi, mutta kyynärät maahan.
Ohjattu: Merkille vinoon, stop, ohjaus, stop, ohjaus yritys ja varastus väärälle.
Metsku meni hyvin lukuunottamatta lopun ylös nousua.
Kaukot ekaan vaihtoon saakka ok, mutta sitten loppu Tahvolta keskittymiskyky ja jätettiin siihen.

Käytiin vielä kuitenkin makuussa, joka oli ylösnousua lukuunottamatta hyvä. Jäi hieman lonkilleen, joten nousu oli hidas.

Pitäis varmaan tehokuurina kuitenkin harjoitella virittelemistä pölpöttävistä tuomareista huolimatta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti