01 heinäkuuta 2013

Vanhoja virheitä, isoja kisoja

Sm on takanapäin. Ei kaatunut meidän suoritus ruudun "häiriöhin". Routa vois varmaan kysyä, mikä häiriö. Ruutu oli sille kuin huutomerkki, niin varma se oli ja merkillä jo sinne kivasti kallellaan.Sen sijaan jättöjen haistelut tuli pahassa tilanteessa takaisin ja niistä lähti arvokkaita pisteitä. Ruutu mm. nollattiin tästä syystä. Metallissakin otettiin nolla, kun Rotta hieman varasti.

Nuori koira, jolla oli huono helle kestävyys. Joutui varmasti käyttämään energiaa häiriöiden sietoon ja siihen helle päälle, niin ei riittänyt tehot vaan hyytyi seuraamisen jälkeen. Räpiköitiin loppuun ja koira teki noita kahta nollausta lukuunottamatta kaiken läpi. Ei virheettä, mutta teki ja yritti. Halusi olla kovasti kiltti. Zetassa se ei jaksanut seurata, mutta jokaisen käskyn kohdalla muisti,että pitää skarpata ja niin teki kaikki asennot oikein ja nopsaan. Mun rakas muru. Ensi vuonna Porissa ollaan kokeneempia ja varmempia, sitäpaitsi on 365 päivää aikana treenata. Se ei häiriintynyt lippunauhoista, ei vääristä käskyistä, eikä viereisesti kehistä. Se ei vaan jaksanut helteessä keskittyä täysillä ja se vauhti tippui.

 Nyt pureudutaan isoihin ongelmiin eli jättöjen haisteluihin ja paikalla olojen levottomuuteen. Ne treenit aloitettiin sisätreeneinä, vaikka muuten pidetään lomaa tokosta ainakin viikko.

Muistuttelin myös vasemmalle täyskäännöksistä. Näistä tulee hienot. Pk-kentät, täältä tullaan!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti