Lentsun treeneissä:
Metallihyppy. Oliko Tahvolle ehkä hieman helppo. Lentsukin vaan nauroi,että Tapella on hieno tyyli juosta metallille. Minkäs pieni eläin sille voi,että takajalat ei pysy pysähdyksen mukana. :D Korjattiin samalla se sivulta nousu luovutuksen jälkeen.
Ohjattu tehtiin ensin leikkie. Tahvon mielestä tälläinen ei kuulu ohjelmistoon ja intoutui kunnolla vasta, kun päästiin oikeaan ohjattuun. Hienosti se muuten korjaa ohjaajan liian aikaisen pysähdyksen kiertämällä törpön taakse ennen kapulalle lähtöä..
Paikallaan makuussa yksi koirista käytiin laittamassa maahan, mutta eipä Tape tästäkään häiriintynyt. Tape, taitava tosikko.
Kotitreeneissä torstain ohjelmistossa oli molemmille tunnarit ja seuruuta. Pikku staffit oli tosi päteviä. Tahvokin muistaa nyt pitää kapulaa hienosti.
Perjantaina tehtiin vähän hervottomammat treenit. Oivalle kakeja ilman erillisiä jättöjä. Peruutuksista kaukoihin, eteenmenosta kaukoihin. Kahden vuoden työn jälkeen voi sanoa,että nyt sillä on makeet kaukot! Tahvolle kanssa kaukoja,joissa oli Tapemaisen taitava. Ylläri.
Tahvolle seuruuta sekä namilla että saaliilla. Hyvä, mutta pikku Oippe kyllä pisti tässä kampoihin. Sen seuruu taitaa olla edelleen teknisesti parempaa. Tahvo kyllä voittaa kuus nolla Oivan pitkissä pätkissä keskittymisellään, joten sovitaan tasapeliksi.
Hetsimerkit ohjatussa. Välillä kapulalle asti, välillä palkka merkistä. Tahvolla ihan tosi upeat pidot! Ei mennyt siis hukkaan tämän talven hinkkailut. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti