Maanantaina Tsaukkilassa:
Ihan törkeen kylmä sää. Mittarilukema oli älyttömät -18. Ryhmän kanssa päätettiin treenata kaikki samaan aikaan. Kivasti oli siis häiriötä.
Tahvo meni melkein suunnitelman mukaan, lukuunottamatta ohjattua en ottanut liikkeenä. Jäävien asennot meni hyvin. Käytin etupalkkaa. Kesti muiden häiriön sekä ihan vierestä kävelemisen.
Ruutuun juoksutin pari kertaa. Vähän olisi tahtonut olla Visslaa kohtaan kohtelias, joka treenasi viistosti ruudun takana. Mutta juoksi kehotuksella keskelle asti kuitenkin, joten tästä hirmu iso palkka. :)
Seuruu tuntui tahmealta, tuntui vähän odottavan jääviä liikkeitä. Tein paljon käännöksiä sekä perusasentoja. Mutta seuruu vaatii taas pureutumista.
Luoksetulossa oli hyvä. Virtaa oli ja maahan stoppi sujui hyvin. Palkkasin myös suoraan lennosta leluun vahvistaakseni vauhtia.
Ohjatussa otin vain suuntia. Noutoa treenasin myös hypyn kautta. Teemana vinot heitot.
Keskiviikkona kotona:
Oivakin pääsi harkkamaan seuruun teknistä puolta. Ihan jees. Välillä innoissaan menee vinoon, mutta korjaa itse itsensä.
Tahvolle myös teknistä puolta, mutta koska se oli niin hyvä siinä, päätin nostaa vähän intoa. Fiilis parani tällä leikillä. Kaukoista tehtiin muutama sarja. Asennon vaihdoissa ei moittimista.
Pentukin on nyt vihdoin nimetty. Kovien pakkasien innoittamana pennusta tuli sitten Routa. Kotiutumista odotellassa olen koittanut parhaani mukaan tehdä kodista pentuturvallisen. Sähköjohdot on rajatulta alueelta piilotettu ellei ipana sitten osottaudu kiipeilymestariksi. Matotkin olen vaihtanut vähemmän kivoiksi, joten nyt vaan odotellaan kalhunpentua kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti