14 toukokuuta 2011

Rakkineet Haunisissa

Routa sai hyvät äänitestit. Suojelutreenit ei ole mistään hiljaisimmasta päästä ja ammuttiinkin vielä. Pari kertaa taisi vilkaista ja silloinkin lähinnä tuntui reaktio tulevan kiihtyneestä haukunnasta. Ei kuitenkaan jännittänyt asiaa sen ihmeemmin. Keskittyi sateesta ja ympäröivästä hälinästä huolimatta kunnolla. Leikki ihan hullulla raivolla. Noudot, luoksetulo ja ruutu oli ihan pala kakkua.  Lopuksi taas rauhoiteltiin eteentulojen merkeissä.'

Tahvolla oli hakusessa zetassa istuminen. Muuten toimii hyvin, eikä sade häirinnyt. Päinvastoin oli kerännyt tekemisen meininkiä autossa odotellessaan. Sille melkein samat liikkeet treenauksessa ruutua lukuunottamatta ja sai tehdä sadetunnarinkin. Tekikin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti