02 marraskuuta 2011

ihanan kamalaa

Sunnuntaina Tahvo hömpötteli staffitreeneissä Kakolanmäessä. Leikki nännikumilla onnessaan ja teki temppuja. Hömppä rakas. <3  Routa sai treenata ja valjastettiin staffit häiriköimään. Hyvä treeni, vaikka virheitä tulikin.

Maanantaina käytiin Roun kanssa tsaussa moikkaamassa vanhoja tuttuja sekä fiilistelemässä hallia. Ei se halli ollut mitenkään erityinen kummastus. Aika taitavaa työtä teki, se vähä mitä teki. Paikallaan makuu, hieman seuruuta ja hyppy. Ei ongelmia ja hyvävireinen koira. Loistavaa!

Tiistaina treenattiin pihalla. Aika railakasta. Seuraamisessa ei skarpannut ja näyttänyt parastaan, voi plaah. Joku pikku poikakin kävi kysymässä,että onko koira hyvä? Pakko oli vastata, että on, vaikka juuri oli tehnyt sellaista höttöseuruuta. :D Luoksetulon eteentulot olivat hyviä. Avustelinkin, jotta saatiin onnistumisia. Jäävät tehtiin ja puita kierrettiin. Niissäkään seuruu ei ilahduttanut mieltä. Illalla vielä pilkun viilausta ja vinosta matkasta eteentuloja, sivulle tuloja ja sivulta maahan. Lopuksi vielä pitkähkö paikalla makuu, 4,5 minuuttia. Pää pysyi ylhäältä, mutta näytti ihan väsyneeltä olemaan skarppina pää ylhäällä. Hölmö pieni.

Keskiviikkona oli kiva. Vähän otti hämärästä häiriötä ja Haunisissa on aina niitä isoja mustia mörköjä. Seuruut kivasti sekä remmissä että ilman. Maahanmenokin nopsaan ja luoksetulon teki tosi tosi hyvin!! Mutta sitten unohti, miten seisotaan ja napakkaa maahanmenoa vain tuli ja tuli... Lelun heitoilla lähti taas käyntiin. Hypyssä nuuhki hiukan maata. Paikkamakuussa rojahti lonkalle. Mutta ei silti huoleta. Vielä. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan aloittaa koeura.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti