21 lokakuuta 2012

Kunkkuluokka korkattu

Sunnuntain ratoksi ajeltiin Purina-areenalle asti kokeilemaan, kun ei lähemmäskään päästy. Aika hätäseen mentiin kehään ja paikalla oloissa jotenkin huono fiilis. Porsasteli ylösnousun ja istumisessa oli käyttänyt aikaansa vilkuiluun.

Yksilöliikkeisiin ehdittiin jo valmistellakin itsemme.
Zeta: Tuntui tosi kivalta. Asennot vissiin menivät nopsaan ja seuruukin melko korrektia. Maassa ollessaan vähän nuuhkutteli maata.
Seuruu: Otti aika paljon häiriötä liikkurista. Loppua kohden mun mielestä tsemppasi.
Luoksetulo: Käytin suullisen käskyn lisäksi käsimerkkiä seisomiseen. Kannatti, sillä oli hienot stopit ja eteen tuli suorassa. Sivulle siirtyi nopsaan.
Ruutu: Hännän tupsu oli ehkä ulkona ruudusta. En ole ihan varma. Sivulle tuloa ei rytmittänyt kunnolla vaan joutui aika voimakkaasti jarruttamaan.

Tähän väliin tauko. Jonka ajan yritin olla panikoimatta koetta edeltävissä treeneissä hajonnutta ohjattua noutoa...

Ohjattu: Ja päivä pelastui. Ihan super. Itse vähän ennakoin stoppikäskyssä ja Rou ei mennyt ihan merkin taakse saakka vaan jäi seisomaan viereen. Nouto ok, ei räiskässyt/liirannut vaan kiersi nätisti kapulan takaa.
Metallihyppy: Kapula ei lentänyt mihinkään ja jäipä vielä pystyyn. Meinasi kiertää takaisin tullessa, mutta nopeet refleksit pelasti tilanteen. Hyvin olen vuosien varrella kehittynyt...
Tunnari: Haisteli tosi pitkään. Oma kuitenkin löytyi ja palautti nätisti. Tässä meinasin itse mokata ja ruveta hihkumaan jo ennen perusasentoa.
Kaukot: s-i:ssä paino siirtyi turhankin voimakkaasti, muuten teknisesti korrekti. Ei häiriöitynyt tässä yhtään, vaikka takana oli yleisö.

Pistesaldona 303 pistettä. Kehässä tuntui hyvältä ja me tehtiin koko suoritus yhdessä. Välit meni hyvin, mutta ei ollutkaan niitä kilometrin pituisia siirtymisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti