28 tammikuuta 2013

Uuteen nousuun

Rypemiset ryvetty ja palattu treenisuunnitelmien pariin. Tunnari näyttää palanneen pikku hiljaa kohti ehjää. Mustavalkoisuus on parantanut haistelua ja suu pysyy kiinni myös liikkeessä. Kaksi kertaa olen poistanut kapuloilta suun aukeamisen takia ja hyvin on ymmärtänyt asian. Normimatkaa emme ole vielä kokeilleet. Kiitettävä määrä kuluu kapuloita, kun kolmekin treenihetkeä on mahtunut yhteen päivään.

Sunnuntaina pääsimme jo treenamaan seuraamista ja supinaa. Kerran huomautin tipahtamista ja sen jälkeen tsemppasikin hurjasti.  Maanantain mylly-treeneissä ei vilkaissut sitten kertakaa mihinkähän,  vaikka minkälaista häiriötä tuli mm. rämisevät kärryt, ohitettiin pölöttäviä ihmisiä. Taas opimme, ettei se muuta vaadi kuin johdonmukaisesti kriteereistä kiinni pitämistä. Kaikki täyskäännöksetkin teki taitavasti.

Kaukoja olemme tehneet myös. Nyt pitää keskittyä häiriöön, koska se todennäköisesti oli yksi syy ekan vaihdon epäonnistumiseen. Myllytreeneissä saatiinkin molemminpuolista häiriötä, kun sijoitin Rotan ovien viereen. Palkkasin välissä myös focuksesta ja ehkä sen vuoksi tekikin tosi siistit vaihdot.

Uutta luovutusasentoa ollaan myös harkattu. Siitä tulee kyllä älyttömän hieno. Toivottavasti ei olla pk-puolella ongelmissa ja onnistutaan olemaan sekoittamatta. Tuskastuin vain ainaiseen ohjatun luovutusasennon hinkuttamiseen ja ajattelin päästä näin "helpommalla".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti