07 helmikuuta 2011

Ketäpä se kissan hännän nostaisi?

Niin, pakko taas kehua tuota pientä mustavalkoista. Uskomattoman kivaa aikaa tämä pentuaika. Varsinkin kun on tuollainen pentu kuin Routa. Toimii nameilla ja leluilla, keskittyy hyvin, on ihan kotonaan paikassa kuin paikassa ja kaipa maailman rakastaminenkin on hyvä asia. Rohkea pentu on useimmiten se lausahdus, jota Routasesta käytetään. :D

Lauantana käytiin Keravalla pentutreffeillä esittelemässä treenejämme. Routa teki asiat just niin kuin kotonakin. Ainoastaan  lipes palkkaamisen jälkeen moikkamaan ihmisiä, mitä se ei ole ennen treeneissä tehnyt. Oli kiva nähdä muitakin pentuja. Kaikki oli tosi taitavia ja Näpin kohdalla nauratti oikein kuinka samanlaisia siskokset on.

Tänään käytiin koko lauman kera staffireippailulla Ruissalossa. Staffeja lenkillä oli kymmenkunta ja "vääränrotuiset" Routa ja sheltti Nelli. Routa oli kuin kalavedessä ja kohtuullisen nätisti käveli remmissä. Heikoin lenkkini on laiskuus remmikävelyn opetelussa. Lenkin jälkeen tehtiin pienet treenailut parkkipaikalla.

Tahvon kanssa on ollut tunnariviikko. Se on ollut treeneissä muutenkin oikein kiva, joten ilmoitin sen kokeeseen(jos siis ylipäätään mahdutaan..) sekä tämän kuun lopulla epävirallisiin. Niitä ennen saa käydä hierojalla jumitsekkauksessa.

Video lauantain treeneistä:
http://www.youtube.com/watch?v=gF10BeBNfE8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti