16 kesäkuuta 2011

Lukko auki

Eilen iltatreeneissä Roudan kanssa sain sille myytyä noutokapulan luovutusasennon ilman loppupomppua. Metallin pito ja luoksetulokin oli tosi hienoa. Tuntui,että taas ollaan ns. hyvässä treenissä kiinni. Sitten tuli seuraamiseen lukko eli väärä ilme. Käytiin sisälläkin välillä pohtimassa tilannetta, mutta se vain oli. Loppujen lopuksi menin yöunille näkemään asiasta unia ja aivan yllättäen aamutreeneissä fiilis ja ilme oli jo ihan toinen. No ei ehkä aivan yllättäen, kun kerran muutin vähän treeniä...

Iltatreeneihin on tarkoitus mennä uhmaamaan hyttysiä ja sinne Tahvokin pääsee mukaan. Loppuun vielä muutamia Sirpan kuvia sm-tokoista:
Merkiltä kohti kapulaa
Luoksetuloa. Nyt alkaa olla jo kuuma!

Seuraaminen olikin sitten jo tuskallista. Ilme kertoo kaiken..
EDIT Ja ne iltatreenit...
Herra ja Neiti Virtanen liikenteessä. Routa teki ensin ja aloitti ruudulla. Ensin lelulle, jonka jälkeen tyhjään. Oli hienoo! Seuruut meni samassa fiiliksessä todella hyvin. Hyppynouto oli hyvin muistissa ja jäävätkin sujui kuin ei mitään. Todellakin nyt oltiin ko-treeneissä. :)

Tahvolla teemana on kivaa ja nehän onnistui viimeisen päälle. Tehtiin kiva ruutu, kiva merkki, kiva tunnari, kiva metalli ja kivat kaukot. Oli ihan huisin kivaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti