15 lokakuuta 2011

Seiniä päin

Keskiviikkona piti mennä Haunisiin yleistreeneihin hömpöttelemään, mutta aikataulu petti. Treenattiin sitten kotona. Hyppyä en muista kovin usein treenata. Onneksi sitä ei huomaa, sillä Roudalla pelittää hyppynoudot ja alohypyt ihan loistavasti. Tahvokin sai noutaa kapulaa ja oli oikein nohevana.

Torstaina Sami kuvas meidän seuruuta. Hirveän valituksen saattelemana. Oli nimittäin käynyt murjottavana(=hierottavana) samana päivänä. Videota siis äänettömänä: Kanki-Kaikkoset.En ollut oikein tyytyväinen, mutta illalla olin tyytyväisempi treeniin. Illalla tein vielä jäävät siihen lisäksi ja humputeltiin.

Perjantai oli kiireinen. Liiankin. Koirat sai humputella temppuilla, joilla ei ole niin väliä eikä tule emännälle päänvaivaa. Uusimmassa Caniksessa oli takapäänkäytöstä artikkeleita, joten siitä inspiroituneena se oli meidänkin teema. Routa osaa nyt muun muuassa peruuttaa seinälle. Staffeille pienellä laatikolla keikkuminen on jo koon puolesta  helpompaa, kuin tuolle isolle otukselle. Routa on kuin bambi heikoilla jäillä pitkine koipineen. Hirveä yritys päällä, mutta aina joku jalka lipsahtaa. Laatikkotemppu siis vaatii vähän vielä treeniä..
Pakko oli illalla vielä tokoilla ja suunnitelma toimi. Ihan tosi hienoja vasemmalla käännöksiä eikä jälkeäkään siitä istumisen ennakoimisesta tai mitään muutakaan. Jesh!

Routa sai myös isojen koirien lelun kaikkien kirjavien & söpöjen pallojen sijaan. Lampaankarvalla päällystetty patukka kelpasi paremmin kuin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti