17 joulukuuta 2011

Hallitokot: seuruut ja eläinkokeet

Odotti häkissä ja piti ajoittain piippausta, voi rasite sentään. Ilmeisesti juoksutauko ja auto-odottelut on tehnyt tehtävänsä. Jätettiin paikalla istu väliin, jotta treenattiin rauhassa odottelua...

Eteentulot kapulalla ja ilman: Hienot ja suorat. Vauhtia toisaalta voisi olla hieman enemmän, mutta toisalta sen vauhti aina hidastuu vähän, kun joutuu keskittymään kovasti johonkin, missä on napotettu pilkun päälle. Tähän mennessä vauhti on kasvanut, kun pilkusta tulee rutiini.
Kontakti ja "tupsahtelevat" ihmiset. Tämä oli vaikee ja Carola veti niin pahan häiriön,että Rou katseli kaula pitkänä... Nämä on ehdottomasti Roulle vaikeimpia. Se kestää paljon vääriä käskyjä, heilumista vieressä, toisia koiria jne Näitä on ehdottomasti  treenattava lisää.
Tunnari. Olin kapuloiden vieressä, mutta muuten oli paljon uutta mukana. Liikkuroituna ei olla tehty eikä myöskään ole ollut täysin vieraan klähmimiä kapuloita. Teki töitä ja poimikin oman, mutta jostain syystä vaihtoi väärään. Oli kauhean jännää ja teki töitä tosi kovasti. Kaksi kertaa otin sitten ihan läheltä onnistumiset. Sami taitaa joutua liikkuroimaan joulupyhinä, jotta saadaan liikkurointi tutuksi tässäkin liikkeessä.
Hyppy: Edelleen istumiseen käsiapu. Eipä mikään ihme, kun ei oikeasti olla tätä treenattu.. Takaisin tulee hyvin.
Seuruuta. Ei nyt kauhean siistiä, mutta hyvällä asenteella. Oli siis liian liki, mutta tämäkin ennemmin kuin se kaamea laamailu, josta näen varmaan vielä ensi vuonnakin painajaisia.
Ruutu: Viereiset merkit hämäsi, mutta löysi sinne kuitenkin. Tyhjän ruudun autoin seisomalla itse ruudun lähellä.
Kaukot: Ehkä liikutti takajalkoja maa-sei vaihdossa, ainakin toista? Ehkä en ole varma, joten palkkailin muita vaihtoja tänään, kun iski tuohon sokea silmä. Muut vaihdot menikin erinomaisella tekniikalla.
Paikka makailu: Hyvin alas. Aika vähän vajaa neljä minuuttia. Meni heti jätössä lonkalle. Skarppina, vaikka pari kertaa katseli piilon suuntaan pää tassun päällä. Melko levollisen näköistä.Treenaminen on selkeästi auttanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti