02 maaliskuuta 2012

Puhalluksia ja muuta jännää

Maanatain treenit:
-Liikkeiden välejä, palkat perusasennoista. Pitäisi muutenkin palkailla perusasentoon tuloista. Erityisesti irtoamisliikkeissä ei millään malttaisi tulla kunnolla.
-Ruutu keskellä väliaidan vieressä. Oli tosi vaikee. Haki ruutua ensin vierestä. Pienillä avuilla onnistumisiin.
-Seuruu. Edelleen niitä käännöksiä pitäisi tehdä. Se kontakti tippuu. Suoralla hyvä. Otti myös häiriötä käskytyksestä. Nyt kokeilen puolipidäte ja lisäkäsky-tekniikalla, mutta kainalolelulla ei enää tehdä. Just kun ollaan saatu suoralla eteneminen korrektiksi..
-Jäävien maahan ja lonkka-asento. Ihme rojahtamisia välillä. Seuraavana kokeillaan tökkimistä, kun etupalkka ei auta.

Tiistaina käytin kateutta sumeilematta hyväksi ja treenasin Tapen kanssa ensin. Rou oli ihan tykissä vireessä, kun pääsi portin takaa tekemään. Seuraaminen sujui hyvin ja olkkaritreenissä pääkin pysyi käännöksissä mukana. Merkki ja nouto oli myös ok. Tunnarinkin teki varmasti. Kaukot viimeisenä ja niissä oli vähän turhan hösä. Autoin myös oikeaan alkuasentoon ja tähän pitää kiinnittää jatkossa huomiota. Tehtiin myös liikkeestä samaa maassa ryhdissä olemista.

Keskiviikkona koulun pihassa, mutta etulaidalla. Seuruulla ja päällä aloitettiin & lopetettiin. Apuja  puolipidätteistä ja loivista käännöksistä. Ehkä se tästä lähtee pysymään ylhäällä.
Merkkiä ihan vain pari toistoa ja ne olikin ihan super hienoja. Onnistumisten jälkeen pistettiin pienen bordercollien pää pyörälle ja sai tehdä kapulan kanssa juttuja ja tulla jopa sivulle.
Luoksetuloa kiertojen kautta ja epäkelvosta stopista huomautettuani, sain sitä mitä halusinkin. Yksi tai kaksi stoppia riittää tai muuten rupee taas ennakoimaan pompottamalla.
Kaukoissa tekee varmemmin, kun ei huidota. Vaihdot oli hyviä.

Torstaina treenattiin taas sisällä. Keskiviikkona pidettiin temppukoulua ja voisi noita temppuja kirjoitella johonkin lapulle ylös. Ihmettelin,että mites tää nyt staffeilta niin sujuvasti lähti, mutta nehän osas tempun jo valmiiksi. Roulle taas ihan uusi juttu.
Torstaina staffit jatkoi temppukoulua ja Rou sai treenata tokoa. Etsin netistä toko/agi videoita taustahäiriöksi. Siinä kiroillessani huonosti toimivaa nettiä, pieni herkkäsieluinen bc vilahti siinä-käskyltä pöydän alle piiloon...Tuli kuitenkin iloisesti treenamaan mun kanssa ja hyvät setit kaukoja, seuruuta ja sivulla kontaktia. Nämä kaikki äskeiset siis vaatimattomasti Pariisin maailmanmestaruuskisojen taustahälyssä. :D

Torstain kahden tunnin metsäturneelta jäi pieni muisto, kun en sport-trackerin kuva-ominaisuutta osannukaan kunnolla käyttää.


Perjantaina hallitreeneissä taas. Oli oikein ruhtinaallisesti aikaa, kun meitä ei ollut kuin neljä paikalla.
-Ruutu. Häiriömerkeistä huolimatta varmasti lapulle ruutuun.
-Seuruuta käskytystä tottelematta. Hieman tiivis, mutta muuten oli aikaste kiva.
-Kaukoissa taas eka istumaan nousu tahmee. Muut asennot tosi hyvin.
-Hyppy meni avoimen malliin hyvin.
Toisella kiekalla vähän kiertojen kautta stoppeja. Itse stopit hyviä, mutta pomputuksien suhteen pitää olla tarkka. Häiriössä otti vähän turhankin paljon painetta pulloon puhaltamisesta. Pääsi kyllä yli, mutta oli se jännä.
Loppuun vielä kaikki koirat samaan aikaan treeniä. Tehtiin noutoja ja seuruuta. Ihan kiva fiilis oli.

"Jaa, minustako puhutaan?"

2 kommenttia:

  1. Heh, ekan kerran ku lukee ton viimeisen kappaleen niin vois kuvitella että RouRou ois käynyt pulloon puhaltamassa ;D

    t. Tiina&Miilu

    VastaaPoista
  2. :D voishan tuo lapsinero jotain sellaista keksiäkin.

    VastaaPoista