23 joulukuuta 2012

Perjantai-illan treeneistä jäi positiivinen mieli, kannatti taas ajella. Kiitos Marialle ja Annalle treeniseurasta.

Nyt ei häiriintynyt käskytyksestä, toki edelleen liikuttelee korvia, mutta keskittyminen ei sillä tavalla herpaannu. Tarjosi myös oma-aloitteisesti siirtymisiin kunnollista seuraamista ja niin vähän aikaa, kun tämäkin on ollut ohjelmistossa. Kokonaisten liikkeiden aloituksissa oli oikein pätevä.
 Yleinen tuntuma tekemiseen oli todella kiva. Virheitä nyt sattuu tekevälle. Meni häiriömerkin kautta ruutuun ilman lisäkäskyjä kylläkin. Tosin sitä ensin hämmennettiin merkillä monella lisäkäskytyksellä. Kaukoissa tuli seisomana nousuissa vasemman takajalan liikautusta, jota sitten jumpattiin vielä kotonakin. Luoksetulon seisomaan stoppi on nyt heikko esitys, mutta se on nyt mietintämyssyn alla. Kengurukoira on täällä taas. Ohjatun noudossa teki ruman liirauksen kapulalle. Häiriökoirakko osuudessa oli kuitenkin hyvä. Teki hyvän zetarin, vaikka vieressä käskytettiin kaukoja. Pikkasen häriintyi, mutta korjausliikkeet olivat hyvin nopeat ja seuruu tuntui pääasiassa hyvältä eikä focus tipahdellut liikkeessä. Paikalla oloissa tuli tassun siirto, kun tuli toinenkin vieras ihminen kiertämään. Pääasiassa kuitenkin kesti häiriötä hyvin ja näytti mukavan levolliselta.

Lauantaina käytiin tekemässä pikasesti tokot ilman treenikassia eli pelkkä narupallo oli mukana.  Juuri olin puhelimessa kehunut,että kyllä se häiriösietokyky on kehittynyt ja meidät pistettiin sitten testiin. Rotaleelle vaikeinta on yksittäiset puskista ilmestyvät häiriöt ja niin siinä sitten kävi. Kesken zetatreenin pimeydestä ja takaviistosta ilmestyi lenkkeilevä pariskunta kera koiransa. Pikku koira sanoi vielä useaan kertaan wuh. Asennosta mukaan ottaessa Rotan olemus muuttui. Selkeesti oli vähän jännää, mutta asenne oli,että nyt ei kertakaikkiaan mokata.  Pikku koira omistajineen ihmetteli tottelevaista koiraa ja niin kieltämättä minäkin. Pää pysyi niin hyvin paikallaan,että kyllä taas voin sanoa,että kaikki paranee treenamalla. :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti