08 maaliskuuta 2013

Bää!

Kesä,kesä,kesää..


Etukäteen hyperventiloitiin, stressattiin ja nukuttiin huonosti. Tauko on nyt ohi. Viimeksi Routalainen kävi lampailla syyskuussa. Puolen vuoden tauko päättyi eilen. Loppukesästä kyllä väläyteltiin valoa ja edistyttiin silloin huimin harppauksin. Ei se koira ollut mihinkään kadonnut. Minäkin muistin käskyt ja itseluottamus-tikkuakaan ei tarvittu muuta kuin siihen ohjaajan itseluottamuksen vahvistukseen.
Flänkit oli hyviä ja pysähtyikin pääasiassa ihan ok. Mielellään menisi tasapainoon ja tämä onkin seuraava asia, mitä pitää treenata. Ajaminen oli hieman haasteellisempaa, luultavasti seinillä oli vaikutusta. Lopussa kuitenkin meni jo hyvin. Ohjaajan pitäisi kuulemma myös päästä maneereista eroon ja lakata nykimistä sinne tänne. Helpommin sanottu kuin tehty.
Paimennus tarkoittaa meille kevättä ja kesää. Siitä viis, vaikka mittari näytti aamulla hurjia lukemia. Kesä on jo ihan nurkan takana. Ainakin mun mielikuvissa. :)

Söpöyspisteillä pääsisi aina palkinnoille

Ehkä vähän tokoakin tehtiin.. Söpö se silti on.

Pakolliset tokomietteet kuuluu tähänkin päivitykseen. Seuraavien kokeiden tavoite on selkiintynyt. Keskittyminen oikeisiin asioihin. Sekä minä että koira ja varsinkin minä. Sunnuntaisen kokeen yksi tavoite oli se,että ohjaaja keskittyy tekemiseen. Itselläni oli viimeistä edeltävissä kyläkokeissa asenneongelmaa.  Menty vähän liian treeniasenteella eikä ohjaaja ole ollut ns. tosissaan. Ajatus lähtee silloin helposti karkaamaan ja voiko koiralta vaatia 100 prosenttista, jos ei vaadi itseltään? Niinpä, ei oikein voi.

Sunnuntaina tavoite onnistui, pysyimme hienosti kuplassa. En muista ympäröivästä maailmasta oikein mitään. Muistan vain, mitä Routa teki ja mitä minä tein. Mitään muistikuvaa ei ole, mitä tuomari sanoi välissä, missä liikkuri oli, kun suoritimme liikettä. Virheiltä ei säästytty ja paljon on asioita, jotka saa ihan treenamalla kuntoon.

Nyt nenämme on kohti seuraavaa haastetta. Aikataulullisesti on ylibuukattu olo, mutta aina ennenkin sitä tokotreenit on ujutettu johonkin väliin. Oli kipeenä, kiireinen tai mitä vain, tokoa täytyy saada tehdä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti