07 marraskuuta 2013

Käytiin kokeessa

Käytiin vähän tsekkaamassa, missä mennään. Lauantaina oli ihan nurkilla koe eli jo perinteeksi muodostuneet Tsau:n marraskoe. Aamulenkille mennessä Routa hyppeli innoissaan naaman korkeudella ja anti aamuihmisenä ei ehditty kummempaa aamulenkkiä kiertämään.

Routalle oli suoritusvuoroksi arvottu numero 1. Ensin yksilöt kahdessa osassa. Loppuun paikalla olot ja nekin käänteisesti.

1. kehä:
Koira oli melko korkeessa ja näkyi keskittymättömyytenä. Lähti zetaan takki auki ja tietty mokasi ekan asennon. Mur. Muut asennot ok, muttei seurannutkaan hyvin.Ohjatussa oli hyvä merkki ja hyvä nosto. Ja niitä molempia ollaan ahkerasti treenattu, joten kiva,että ne siirtyy kehään. :)
Kaukoissa sitten jumitti ekan asennon. Treeneissä useimmiten säheltää, kun  jumittaa. Täytyy siis ottaa tämä liike treenilistalle. Meni myös tosi pitkälle makuulle, ei siis oikein rekisteröinyt vihjesanaa.
Metalli olikin ihan ok. On ollut vauhdikkaampikin. Sivulle tulo hankala ja jäi vinoonkin. Näissä toki pitää muistaa,että on vaihdettu viime helmikuussa sivulle tuloihin tokossa. Tässä välissä se on moodattu takaisin pk-noutoihin. Kisatilanteessa siis ei siirtyminen ole vielä sujuvaa. Näitä pitää treenata, jotta saa tekniikan kuntoon.

2. kehä:
Tuntui paremmalta ja tuli paremmin paketissa kehäänkin. Seuruussa tuomarin mukaan tapahtui paljon, mutta hällä ei olekaan tietoa, miten paljon enemmän siinä voisi tapahtua. :D Mä olin tyytyväinen,että kontakti pysyi ja koira työskenteli hyvin. Mitä nyt hiukan painoi ja pärski. Itse vammailin juoksussa kädet, kun yritin juosta rauhallisesti. :D
Luoksetulosta löysi jätössä namin. Näin sivusilmällä maahanmenossa,että sen ilmeestä...  Luoksetulo itsessään toimi hyvin. Vähän olin itse ajoissa seisomiskäskyn kanssa, mutta koira teki stopit niin hyvin kuin osaa. :)
Ruutuun lähti hyvin. Loppuosakin meni ilmanuuhkujen jälkeen ok, kun muistin oikean kävelytyyliin koiraa kohti. Tuli heti alertiksi. Ruudun paikkaa ollaan treenattu niin paljon,että joissain treeneissä on oikeasti kysytty ohjaajan sitkeyttä. Kiva,että onnistui kokeessa!
Viimeisenä sitten tunnari. Syke varmaan kahdessa sadassa. Ei missään helpossa paikkaa vauhtiliikkeiden jälkeen. Tulihan siellä tarkistelua, mutta pystyi silti tekemään napsaisematta muita. Sivulla taisi purra hieman kapulaa.

Paikalla oloissa numero ykkönen ekana maahan ja meni hyvin. Jätti oikean tassun vähän taitteeseen ja sen oli suoristanut, mutta muuten oli ollut hyvin. Sivulle tulo viimeisenä on joskus vaikea, mutta  tosi hyvin. Korva vaan kävi, kun kuunteli muiden käskyjä.
Istuminen vissiin hyvin. Molemmista puhtaat kympit ja treenikaverit eivät nähneet tätä kokonaan, joten todellisuutta ei tiedä kuin Routa...

Video yksilöliikkeistä

Onnistumisen fiilistä ollaan kaivattukin. Niin moni asia, jota oltiin treenattu toimi! Joten edelleen treenaminen kannattaa aina. Sitäpaitsi se on kivaa. ;) Mokista huolimatta tulos riitti ykköstulokseen ja treenitovereiden jälkeen 3. sijaan. Onnea Heikki & Una ja Tiina & Jaime. Hyvä meidän treeniporukka!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti