20 kesäkuuta 2011

Sadesäällä kuppiksella ja minilomaa

Nurtsi oli tosi pitkää, mutta urheasti treenattiin. Tahvolla oli nurtsin pituuden vuoksi vaikeuksia lähinnä ohjatussa. Juoksi pari kertaa kapulan ohi. Zetan seuruu treeni ja merkkitreenit meni sen sijaan toivotunlaisesti. Eikä sade haitannut yhtään.

Roudan kanssa kontaktitreeniä namilla, mutta tänään toimikin paremmin the haisu. Ruutuun juoksee kovaa ja nyt ois aika taas treenata kosketusalustalla paikkaa. Jäävät oli ihan supernopeet. Istuminen on ihan järjettömän vauhdikas. Sen sijaan merkki oli hetken ihan kokonaan hukassa ja sitten aivan yhtä yllättäen hukka löytyikin. Täytyy siis muistaa,että se on vauva vielä. Treenit jatkukoon kieli keskellä suuta! Alkuun luulin,että kielen näyttäminen liittyi vain paikalla makuun, mutta nyt sama on tullut kaukoihin. Ehkä Routa luottaa olevansa niin hyvä,että se voi vähän lällätellä tulevaisuudessa tuomarillekin..

Vapaapäivä alkoi hyvissä merkeissä, Roudan iskä Iiro on jälleen päässyt mitalleille agilityn sm-kisoissa. Vaikka Rou ei samoilla kentillä tuli kisamaan, me keskityttiin tarkkuustreeneihin, joita mahtuu vapaapäivään useampi kerta.  Tää on se juttu, miksi tää ohjaaja on valinnut tokon. :)

2 kommenttia:

  1. Hah, et muuten ikinä arvaa kuka kans näyttää paikkamakuussa ja kakeissa kieltä... ;) Jep, jep - "Routa Senior", eli armas ja huikea emänsä Hip :D Periytyvää siis sekin :D

    ... siis se, että ON niin hyvä että voi näyttää kieltä tuomareillekin :)

    Onnittelut synttärisankarille tähän samaan syssyyn, ja kyl mä luulen ettei ainakaan se sama kissa ihan hetkeen teillä vieraile :)

    VastaaPoista
  2. Äitinsä tytär. <3
    Ja Oiva kiittää onnitteluista.

    VastaaPoista