09 kesäkuuta 2011

Huh hellettä

Viikonloppu meni reissatessa. Ensin piti aikatauluun sovittaa piikkiössä ja Routavaaran toinen kerta lampailla. Meno oli jo paljon hillitympää ja enkä minäkään enää hikoillut tuskissani, vaikka muuten kuuma olikin.
Auton nokka suunnattiin kohti Ulvilaa. Rauman ja kodin kautta, koska emme osaa pakata mukaan kaikkea tarpeellista kerralla. Ulvilassa vietettiin kaverin kolmikymppisiä maalaismaisemissa kasariteeman hengessä. Panostus pukeutumiseen oli tällä kertaa vaatimaton, minulla oli mukana nykyaikaistettu versio susikoira Roista, bordercollie Rou.
Sunnuntai vietettiin mökillä ja siellä tokoiltiin ns. kunnon treenit.Alkuviikko menikin sitten hyvän mielen takapihatreenit.

Keskiviikkona treenattiin Haunisissa. Tahvo veti koko lauantain setin palkaillen sieltä täältä, suurimmaksi osaksi kuitenkin koko liikkeinä. Ainoa errori tuli zetan seisomisessa, mutta siihenkin keksin heti ratkaisun. Lupaavalta näyttää. Rou sitten sai kaasutella tilaa vaativien liikkeiden kanssa. Hyppynouto onnistui lelulla, ruudussa kaahotti yli miljoonaa ja merkit oli ihan supereita. Seuruu oli ainoa, missä jouduin tekemään helpomman treenin kuin olin ajatellut. Hiljaa hyvä tulee!

Kirottujen hyttysten takia lenkki jäi puoleen treenien jälkeen. Kutina yltyi sietämättömäksi ja pyydystinpä niitä verenimijöitä vielä autoonkin koirien lastauksen aikana. Ensi yö menee sitten raapiessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti