Keskiviikkona saatiin treenattua siivouksen lomassa useaan otteseen.sivulletulo-paikkoja, kaukoja ja kommeja. Tahvokin sai tehdä kakeja & sivulta maahanmenoja. Tämmöiset treenit ovat kyllä tokon mauste ja suola. Varsinkin, kun onnistumisprosentti oli huikea! Illalla Routa sai kauppareissun tuliaisina uuden pallon ja pakkohan se oli kokeilla taas sitä seuraamista. Tuntui hyvältä, onhan se toki hieman liki...
Torstain huristeltiin Tampereen tien varrelle puistoon. Häiriötä oli kivasti, koska nurtsialueen ympäirillä kulki lenkkeilijöitä koirilla tahi ilman.
Seuruuta palkkailin eri kohdista ja 3/4 pätkästä, jotka otettiin oli hyviä. Harmittaa,että taas ahnehdin enkä jättänyt siihen tosi hienon tuntuisen pätkään vaan väen väkisin halusin vielä treenata käännöksen... Tämän kanssa on ollut hetkittäin epätoivoisia hetkiä, mutta kummasti treeni auttaa tähänkin ongelmaan. Jääviäkin muistin tehdä, luoksetuloakin ja puiden läsnäolostakin otettiin hyöty irti, tehtiin siis myös niitä stoppeja. Viimeiset hyviä, mutta jäävistä istuminen ei mennytkään kerralla putkeen.
Loppuviikko olikin sitten pikku treenihetkiä lukuunottamatta toko-vapaa. Viikonloppu vietettiin Raumalla. Lauantai-ilta vietettiin ystäväpariskunnan häissä, mutta sitä ennen käytettiin vapaa-aika metsäilyyn. Käytiin hakemassa jälkimetsältä hymy korville ja sunnuntaina tehtiin esineruutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti