31 maaliskuuta 2012

Blogi on ollut hiljainen, mutta treenit jatkuvat siitä huolimatta. Tiistaina käytiin Raumalla jaliskentän vieressä treenimässä, omassa pihassa välipäivät ja perjantaina ihmeteltiin limudiskoa
Seuraamista ollaan tehty, vaikka välillä tuntuu,että viekö treenaminen eteenpäin vain taaksepäin. Konntakti on hyvä ja nyt selkeästi painaa tiukempaan kontaktiin häiriössä. Koko muu seuruu kärsii sitten siitä, tietenkin. Tosin yllätellyt lenkilläkin "jännissä" tilanteissa tarjoamalla seuruuta, eikä se huono vaihtoehto kai ole.
Luoksetulossa olen vain vahvistellut stoppeja tai ottanut läpi. Loppukuviota pitäisi kyllä muistaa treenata. Jonkin verran kuuntelutreeniäkin on mahtunut ohjelmaan, niin jäävissä kuin muissakin. Varmaan  muutakin, mutta tällä viikolla olen huonosti merkkaillut mitään ylös. On aivot raksutellut vain tuon probleema-liikkeen parissa.

Pienestä pakkastelusta huolimatta ollaan jo vähän käyty haistelemassa metsiä. Esineruudulla aloitettiin ja keppi-treeniäkin on saatu tehtyä. Pääsiäisen vapaille mennessä on  toivon mukaan ne viimeisetkin lumen rippeet sulaneet. Kesä täältä tullaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti