17 heinäkuuta 2011

Törmäilyjä ja tyttötappeluita

Treenivuoroa odottamassa. © Sirpa Saari


Viimeisten treenien ansiosta kommit edistyy. Kotitreeneissä taas tehtiin kiusaamis-paikallaan makuuta. Hyvin onnistuu! Oli oikein skarppina. Sunnuntaina käytiin mökkireissun jälkeen treenamassa vieraalla kentällä. Häiriötä ei ollut siihen aikaan niin paljon kuin odotin ja pahin osui sitten Tapelle. Kaksi vallatonta rekkua ryntäsi tekemään tuttavuutta kesken zeta-treenin. Onneksi Tape-mies ei tästä hätkähtänyt vaan jatkoi muina miehinä treenausta.
Routavaara teki hyvän setin, ainoastaan luoksetulon teki ihan liian kovaa. Mustelmilta en siis säästynyt. Ihan niin kovaa ei onneksi paukauttanut kapulan kanssa. Muuten kiva setti ja ruutukin löytyi hienosti, vaikka ei nähnyt lelun vientiä.


Perjantaina käytiin aamupäivällä läjimetsässä ihmettelemässä mustikoita, sillä kertaa vailla keräilyastiaa. Illan ohjelmassa oli paimennusta. Rou tulee kyllä aina vaan pöhelömmäksi tuolla. Se mm. huutaa, kiskoo ja yrittää syödä itsensä häkistä ulos. Mutta treeni meni kivasti. ;P Otettiin ensin pyörössä taas suuntatreeniä, jonka jälkeen kuljeteltiin pitkää suoraa ison laitumen päästä päähän. Meni ajoittain oikeinkin nätisti. Ehkä siellä pikku päässä joku lamppu syttyi? Laumassa sen sijaan oli yksi "huligaani", joka vähän vaikeutti omaa keskittymistä.

Muut vapaahetket vietimmekin sitten Hanhisissa. Routa ui koko illan ja koirat "auttoivat" mustikkametsässä. Erityisesti Oiva on kunnoustautunut syömään samasta puskasta,mistä käsi poimii...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti